På svenska  In English   Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio

Laatuseurat

Nuoren Suomen Sinettiseminaari keräsi lähes 500 seuratoimijaa yhteen

Nuoren Suomen kaikkien lajien yhteinen sinettiseminaari järjestettiin 26.–27.9. Tampereella. Paikalle oli kerääntynyt lähes 500 lasten ja nuorten liikunnan avainhenkilöä Sinettiseuroista ympäri Suomen. Voimistelun sinettiseuroja paikalla oli 27.

Lauantain yhteisessä osiossa kuultiin muun muassa Veikkauksen toimitusjohtajan, Risto Niemisen näkemyksiä seuratoiminnan tulevaisuudesta. Iltapäivällä ryhmä jakaantui kahteen osaan, sinettiseurojen johtohenkilöihin ja valmennustoiminnasta vastaaviin, kuulemaan oman alansa osaajia. Asiapitoisen päivän päätti jo perinteiseksi muodostuneet seuramessut, joilla jaossa oli ideoita seurojen toteuttamista kehitysprojekteista ja tempauksista.

Hauskan illanvieton ja palkitsemisten jälkeen, vuorossa oli sunnuntai-aamulla lajiliittojen oma osuus. Voimistelun väki pureutui sinettiseuratyöntekijän arjen haasteisiin toiminnallisen ryhmätyönohjaajan Marja Miettisen johdolla. Vuorovaikutteisen päivän aikana saatiin purettua ja jaettua toisten kanssa ongelma- ja onnistumistilanteita. Kiitosta keräsi erityisesti se, että kerrankin sai jutella asioista riittävästi!

Voimistelun Sinettiseurat ovat koolla seuraavan kerran Laatuseuraseminaarissa la 27.3. Oulussa. Seminaaripäivä järjestetään yhteistyössä aikuisliikunnan Priima –seurojen kanssa.

Voimistelussa uusia sinettiseuroja

Kellon Työväen Urheilijat, voimistelujaosto
”Voimistelujaosto (ent. naisjaosto) on aloittanut toimintansa 1977. Jaoston tavoitteena on tarjota liikunnan iloa ja riemua alle kouluikäisistä aikuisten harrasteliikuntaan saakka.”

Oulun naisvoimistelijat
”Yli satavuotias seura tarjoaa elämyksellistä, ihmisläheistä, terveyttä edistävää, kasvatuksellista sekä vastuullista liikuntaa koko perheelle.”

Mäntyharjun virkistys, voimistelu- ja tanssijaosto
”Voimistelun iloa kaikille kuntalaisille.”

Huittisten voimistelu ja liikunta
”Seuran tarkoituksena on edistää jäsenistönsä keskuudessa liikuntaharrastusta siten, että mahdollisimman moni voisi harrastaa monipuolista voimistelua ja liikuntaa eri toiminta- ja tavoitetasoilla.”

Voimisteluliitolla on nyt yhteensä 37 Sinettiseuraa.
Lisätietoja sinettiseuroista ja sinettiseuraksi hakeutumisesta.

Laatuseurapäivä Oulussa


Seuraava PRIIMA-laatuseurojen ja Voimisteluliiton Sinettiseurojen yhteinen laatuseurapäivä järjestetään Oulussa lauantaina 27.3.2010 klo 11 – 15.00.

Ohjelmassa mm. erityistason psykoterapeutti Heli Vaarasen luento Vapaaehtoistoiminta, työ ja rakkaus - miten ne tukisivat toinen toisiaan? Lisäksi aiheena on Voimisteluseuran johtaminen. Liiton kevätkokous alkaa samana päivänä klo 15.00.

Kustakin seurasta kaksi edustajaa kutsutaan mukaan. Lisätietoja marraskuun aikana.

Ilmoita seurasi mukaan PRIIMA-prosessiin

Uudet seurat voivat ilmoittautua mukaan PRIIMA-arviointiin ja laadun kehittämistyöhön kerran vuodessa. Seuraava hakujakso päättyy 30.10.2009. Lisätietoja leeni.asola-myllynen(at)svoli.fi

Uudet laatuseurat

Vuoden 2009 aikana on sertifioitu kuusi uutta seuraa. PRIIMA-aikuisliikunnan laatuseuroja on nyt yhteensä 47 kpl. Onnittelut uusille aikuisliikunnan laatuseuroille!

Anjalan Jumppaseura

Tikkurilan Naisvoimistelijat

Rauman Naisvoimistelijat

Riihimäen Voimistelu- ja Liikunta

Säkylän Naisvoimistelijat

Vantaan Voimisteluseura

Laatukummi Arja Pylkkö luovuttaa Anjalan Jumppaseuralle PRIIMA-sertifikaatin