På svenska  In English   Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio

Muuta ajankohtaista

Vuoden 2009 kouluttaja-palkinto haettavissa

Suomen Voimisteluliiton kouluttajat ovat avainasemassa seuratoiminnan tärkeimpien menestystekijöiden; osaavien ohjaajien, valmentajien ja seurajohtajien luomisessa. Voimisteluliitto panostaa vahvasti koulutukseen, ja haluaa kannustaa kouluttajiaan myöntämällä vuosittain vuoden kouluttajapalkinnon. Vuoden kouluttaja–palkinto 2009 myönnetään tunnustuksena osaamisen edistämisestä voimisteluliikunnan tai seurajohtamisen alueella.

Lisätietoja 23.10.2009 päättyvästä hausta:
http://www.svoli.fi/koulutus/

Svoli Convention tarjosi ideoita ja elämyksiä

3.-4.10. järjestetty Svoli Convention kokosi ennätysmäärän ohjaajia ja seuratoimijoita uusien ideoiden ja virikkeiden pariin. Viikonlopun aikana yli 250 osallistujaa kokeili ryhmäliikunnan uutuuksia, haki virikkeitä omille tunneilleen, pohti seuratoiminnan markkinointia ja verkostoitui muiden ohjaajien kanssa.

Tapahtuman asiantuntevat ja innostavat kouluttajat saivat paljon kiitosta. Kansainvälistä väriä tapahtumaan toivat israelilainen Yoav Avidar sekä ruotsalainen Tina Hedrén ja lisäksi mukana oli yli 20 kotimaista huippukouluttajaa. Conventionin monipuolinen ohjelma tarjosi erilaisia tunteja niin lasten, nuorten kuin aikuistenkin ohjaajille ja lisäksi mukana oli oma linja seurajohdolle. Tarjonnassa oli mukana sekä ryhmäliikunnan uutuuksia (esim. Flow Tonic ja Bootcamp) että virikkeitä perustunneille.

Tervetuloa mukaan Svoli Convention koulutuspäiviin jälleen vuonna 2010!

Poimintoja osallistujien palautteista:

”Vau, mähän osaan lentää. Mä rakastan tätä!” (Sanna Virtanen-Laikarin FlowGymnastics aloittelijoille tunnista)

”Reipasta menoa ja paljon ideoita” (Petra Nymanin Fit Ball Workshopista)

”Paljon vinkkejä, muiden seurojen kokemukset erittäin mielenkiintoisia” (Seurajohdon linjasta)

”Harmi, että monet tunneista olivat jo täynnä kun ilmoittauduin” (koko tapahtumasta)

”Miten ihana viikonloppu. Täynnä iloa, ei yhtään ryppyotsaista.” (koko tapahtumasta)

Foundations of Gymnastics koulutus Suomeen

Kansainvälinen Voimisteluliitto FIG on myöntänyt Suomelle Foundations of Gymnastics koulutuksen järjestämisoikeuden. Koulutus on osa FIG:n Akatemia -koulutusta, jossa se sijoittuu harrastevoimistelun sekä kaikkien voimistelulajien yhteiseksi pohjakoulutukseksi. Koulutus on viikon mittainen ja se järjestetään elokuussa Vierumäen Urheiluopistolla. Svolin koulutusjärjestelmässä koulutus sijoittuu II-tasolle ja se korvaa vuonna 2010 Jumppakoulu jatkokoulutuksen. Tarkempia tietoja koulutuksesta seuraavassa tiedotteessa.

Toimihenkilömuutoksia koulutuksessa

Päivi Aalto-Nevalainen on palannut lastenhoitovapailta liiton koulutuspäälliköksi ja Hannele Lyytikkä opintovapaalta koulutuksen projektipäälliköksi 17.8.2009 alkaen.

Päivi Aalto-Nevalaisen tavoittaa puhelinnumerosta 09-5490 3344 tai 0400-759 403. Hannele Lyytikän tavoittaa puhelinnumerosta 050-5598416. Molempien sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@svoli.fi

He palvelevat teitä mielellään koulutukseen liittyvissä asioissa.

Vt. koulutuspäällikkö Outi Kokko-Ropponen on siirtynyt Uimaliiton palvelukseen ja hänet tavoittaa sähköpostiosoitteesta etunimi.sukunimi@uimaliitto.fi

Koulutuspäällikkö Päivi Aalto-Nevalainen
Projektipäällikkö Hannele Lyytikkä