På svenska  In English   Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio

Savo-Karjala

Toimihenkilöuutisia

Aluepäällikkö Mervi Arsiolan työnkuva on uudistunut. Uusi tehtävä on sisäisen viestinnän kehittäminen. Kuluvan vuoden ydintehtävä on uuden seuratiedotteen koordinointi ja kehittäminen. Savo-Karjalan aluetoiminta on edelleen Mervin päävastuualue (80 % työajasta) ja toimipaikka Kuopio. Savo-Karjalan aluetoimisto sijaitsee osoitteessa Savilahdentie 6 A. Aluetoimisto palvelee ma - pe klo 8-16, puh. (017) 261 3663, (0400) 920 009.

Antoisat Aluepäivät

Joensuussa Karjalantalolla 3. lokakuuta kohtasivat Savo-Karjalan alueen johtokunnan jäsenet, kiltalaiset ja ohjaajat. Kohtaamisen parasta antia oli ryhmäkeskustelut työpajoissa. Innostus virtasi ja viritti osallistujat solmimaan uusia verkostoja. Yhteisöllisyyden tunne oli vahva.

Hyvässä seurassa oli ilo liikkua. Arjan nauruhermoja kutkuttava tuolijumppa sai läsnäolijat erityisen hyvälle mielelle.

Päivä huipentui gaalaan, jossa tarjolla oli hyvää ruokaa, voimisteluesityksiä ja palkitsemisia.

Sunnuntaina ohjelmassa oli tutustuminen JoenVoLin toimintaan, seuran toimistolla. Seuran puheenjohtaja Laila Immonen kertoi JoenVoLin onnistuneesta organisaatio uudistuksesta. Lisäksi kuulimme seuran voimistelujaostojen toiminnasta.

Aluejaosto palkitsi JoenVoLin vuoden 2009 Savo-Karjalan alueen Helmenä. Lue lisää tästä

Lasten ja nuorten työpaja, Aluepäivillä

Asema ja Svoli Show -aluetapahtumat

Asema on Lasten Kilpailu, jossa kohtaavat jumppakoululaiset. Svoli Show on Hyvän Mielen aluetapahtuma, jossa kohtaavat yli 12 -vuotiaat nuoret ja aikuiset.

Savo-Karjalan aluetapahtumat: Asema ja Svoli Show järjestetään 15.11.2009 Mikkelissä.

Lisätietoja järjestävän seuran, Mikkelin Naisvoimistelijoiden verkkosivuilla, linkki sinne tästä

Aluekoulutukset

Viestintä on uudistunut. Voimisteluliiton kaikki koulutukset tiedotetaan kootusti Seuratiedotteen koulutusosiossa, linkki sinne tästä

Savo-Karjalan alueella on tarjolla seuraavia ohjaajakoulutuksia:

  • Svoli jumppakoulu, osat 2 ja 3
  • Svoli Kuntojumppa-ohjaajan peruskoulutus, osa 2
  • Jumppastartti -ryhmien ohjaajakoulutus

Lisätietoja aluetoimistosta, puh (017) 261 3663, (0400) 920 009 tai mervi.arsiola(at)svoli.fi