På svenska  In English   Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio

Linkkitapaaminen 4.-5.2. Vierumäellä

Huhtikuun linkkitapaamisessa oli tunnelma katossa.
kuva: Anne Lius-Liimatainen

Seurojen linkit kokoontuvat yhteen helmikuussa. Luvassa liikuntaa, yhdessäoloa ja tietoa suurtapahtumasta.

Sun Lahti -suurtapahtuman seurojen yhteyshenkilöt eli linkit kokoontuvat yhteen Suomen urheiluopistolle Vierumälle 4.-5.2.2012. Viikonloppuna on luvassa tietoa ja välineitä tapahtuman markkinointiin omassa seurassa, liikunta- ja luontoelämyksiä sekä mukavaa yhdessäoloa iltaohjelman merkeissä.

Tapahtuma alkaa lauantaina klo 13 lounaalla ja päättyy sunnuntaina lounaaseen klo 14. Halukkaille on tarjolla bussikuljetus Vierumäelle Lahden rautatieasemalta lauantaina ja sunnuntaina takaisin rautatieasemalle.

Voimisteluliitto tarjoaa tapaamisen ohjelman, majoituksen ja ruokailut yhdelle linkille/seura. Matkakustannuksia liitto ei avusta, mutta tarjoaa yhteiskuljetuksen Lahden rautatieasemalta.
Seurasta voi linkin lisäksi osallistua tapahtumaan muitakin asiasta kiinnostuneita!

Jo yli 100 seuraa on ilmoittanut linkkinsä voimisteluliittoon. Tarkista, että seurasi on myös listalla! Kutsu linkkitapaamiseen ja tarkempi ohjelma lähetetään linkeille sähköpostitse lokakuun aikana.


« Takaisin