På svenska  In English   Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio

Savo-Karjala

Seuraavat seurakohtaamiset Juvalla 2.4. ja Joensuussa 13.5.

Kevään seurakohtaamiset voimisteluseuroille

Savo-Karjalan alueella järjestetään kevään aikana kolme seurakohtaamista. Ensimmäinen pidettiin Kuopion Reippaan Voimistelijoiden toimistolla helmikuussa. Paikalla oli aluejaoston jäseniä, voimisteluseurojen edustajia ja aluepäällikkö. Vuorovaikutus oli aktiivista ja kohtaamisia toivottiin jatkossakin.

Juvan Naisvoimistelijat kutsuvat lähi alueen voimisteluseurat mukaan toiminnalliseen päivään Juvalle. Päivän toiminnallinen anti on suunnattu virkistykseksi ohjaajille ja johtokunnan jäsenille. Päivässä mukana aluepäällikkö Mervi Arsiola (kuvassa). Tervetuloa seurakohtaamiseen Juvalle lauantaina 2. huhtikuuta.

Kevään viimeinen kohtaaminen on Joensuussa JoenVoLin toimistolla perjantaina 13.5. klo 16.00 - 17.30. Tapaamisessa mukana aluepäällikkö. Pääaiheena on voimisteluviikon tapahtuma Joensuussa 3.9.11, tervetuloa mukaan seurakohtaamiseen keskustelemaan muistakin ajankohtaisista voimistelun asioista.

Lämpimästi tervetuloa kevään seurakohtaamisiin.

Lisätietoja aluetoimistosta: mervi.arsiola(at)svoli.fi


« Takaisin

PRIIMA-seuroille Ravinto ja liikunta -päivä

Voimisteluliiton ja Sydänliiton yhteistyön puitteissa järjestetään kevään 2011 aikana kolmella paikkakunnalla aikuisille aktiiviliikkujille suunnattu Ravinto & liikunta -päivä.

Maksuttomiin tilaisuuksiin ovat tervetulleita kaikkien PRIIMA-seurojen aikuisjäsenet, ohjaajat ja seuratoimijat. 

Tervetuloa Savo-Karjalan alueen ravinto- ja liikunta -päivään lauantaina 16.4. klo 10-15, Kylpylähotelli Kunnonpaikkaan, Jokiharjuntie 3, Vuorela.

Ravinto ja liikunta -päivän aluksi nautimme sydänmerkki aamupalan ja testaamme tietomme sydänliiton -testillä. Sen jälkeen ravintoluento ja sydänmerkki -näyttely. Iltapäivä käynnistyy mukavasti Zumbailen, jonka jälkeen kylpylän vapaakäyttö.

Lisätietoja aluetoimistosta: mervi.arsiola(at)voimistelu.fi tai puh (017) 261 3663.

Ilmoittautumiset Priima -seurojen yhdyshenkilöille. Lisätietoja Priima -voimisteluseurojen nettisivuilla, tässä linkki Kuopion lähi alueen Priima -laatuseurohin:

http://www.kuopionnaisvoimistelijat.fi/

http://www.kuopionreippaanvoimistelijat.fi/

http://www.kiuruvedenvoimistelijat.fi/

http://www.vuorelankunto.fi/

Savo-Karjalan syksyn monipuolinen koulutustarjonta

Lasten ohjaajille

24.9. Jumppakoulu, 1 osa (3-6 v)
24.9. Jumppakoulu, 1 osa (7-12 v)
8.10. Jumppakoulu, 2 osa (3-6 v)
29.-30.10. Jumppakoulu, 2 osa (7-12 v)
12.11. Jumppakoulu, 3 osa (7-12 v)

Lajien valmentajlle

27.-28-8 Lajitaidon peruskoulutus, TeamGym
8.-9.10. Lajitaidon peruskoulutus, Joukkuevoimistelu
29.10. Fyysinen valmennuksen peruskoulutus

Nuorten ohjaajille

24.9. Dance -ideapäivä

Aikuisten ohjaajille

8.10. Heart & Core -valmistuntikonsepti
29.10. Flow Gymnastics, osa 2
29.10 Terveyttä ja hyvää oloa seniorijumppaan – ohjaamisen ideapäivä
29.10. Ryhmäliikunnan ohjaajan peruskoulutus, 1 lähipäivä
26.11. Ryhmäliikunnan ohjaajan peruskoulutus, 2 lähipäivä

Seurajohdolle

8.10. Seuran taloushallinto 
30.10. Viestinnällä tunnettuutta voimisteluseuralle 

Opintoneuvonta: Mervi Arsiola, puh (017) 261 3663, mervi.arsiola(at)svoli.fi

Ilmoittautumiset: http://www.svoli.fi/koulutus/koulutukset_ja_ilmoittautuminen/koulutushaku/?E316409SHOWRESULTS=1&E316409kategoria=&E316409paikka=Svoli+Savo-Karjala&E316409alakategoria=

 

Avoin treenipäivä voimistelijoille

7.10. klo 16-19 Kiuruvedellä. Kouluttajana Anne Tarpio, Pohjanmaan aluevalmentaja.

Treenipäivä on suunnattu asemilla ja aluekisoissa kilpaileville joukkuevoimisteluryhmille. Treenipäivään ovat tervetulleita myös tavoitteellisesti tanssillisen voimistelun treenaavat voimisteluryhmät, tavoite Show kilpasarja. Treenipäivä sisältävät fyysisten ominaisuuksien ja lajitekniikan harjoittelua. Valmentajat seuraavat tunteja ja saavat näin oppia omaan valmennustyöhön. Savo-Karjalan aluevalmentaja Kia Aminoff opastaa valmentajia koulutus-, treeni- ja kilpailukauden suunnittelussa sekä antaa tietoa liiton rinkitoiminnasta.

Lisätietoja aluetoimistosta: mervi.arsiola(at)svoli.fi

Savo-Karjalan Seurapäivä lauantaina 29.10. Kuopiossa

Seurapäivä on osa Voimisteluliiton seurapalveluja. Seurapäivä järjestetään alueittain syksyisin ja niiden tarkoituksena on koota seuroja yhteen kuulemaan ja keskustelemaan ajankohtaisista asioista seuratoiminnassa. Seurapäivässä on mahdollisuus tavata muita seuratoimijoita, luoda yhteistyökuvioita ja päivittää omaa tietämystä.

Seurapäivään ovat tervetulleita voimisteluseurojen johtokunnan tai jaostojen jäsenet myös nuorten edustajia odotetaan mukaan. 

Ohjelma sisältää ajankohtaisen voimistelukatsauksen ja vuorovaikutteiset työpajat. Työpajoissa jaetaan kokemuksia, keskustellaan ja kuullaan seurojen kehittämishanketuloksia ja käytänteitä. Lisäksi seurapäivässä paneudutaan viestinnän kiemuroihin. Osallistujat saavat 1,5 tunnin katsauksen voimisteluseurojen viestinnästä. Viestinnän asiantuntijana viestinnän ammattilainen ja voimisteluseura-aktiivi Sanna Yli-Patola.

Päivän ohjelma tarkentuu kevään aikana ja siitä tiedotetaan elokuussa ilmestyvässä tiedotteessa. Kalenteroi Seurapäivä jo nyt seuranne vuosisuunnitelmaan.

Tervetuloa Savo-Karjalan Seurapäivään verkottumaan ja virkistymään hyvässä seurassa

Savo-Karjalan alueen Show ja Voimistelun Asema

Savo-Karjalan alueen alueellinen Show ja Asema järjestetään seuraavan kerran 14.1.2012 Kuopiossa. Kuopion Naisvoimistelijat ja Kuopion Reippaan Voimistelijat järjestävät yhteistyössä tulevat tapahtumat. Lisätietoja aluetoimistosta.