|
|
Kilta
Valovoimaista vuotta 2012 Liikunnasta ja yhdessäolosta terveyttä ja hyvinvointia tänäkin vuonna kiltalaiset! Uusi vuosi on jo menossa hyvää vauhtia ja monia mielenkiintoisia asioita on ilmassa: Me suomalaiset valitsemme uuden presidentin maallemme, Voimisteluliitossa on uudistettu organisaatiota ja valittu luottamushenkilöt työryhmiin seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Valovoimaisuus on tämän vuoden painopisteenä ja voimme itse kukin pohtia, mitä se voisi tarkoittaa toimissamme. Kiltatyöryhmämme jatkaa ulkoisesti entisenä, mutta henkisesti valmiina ottamaan myös uudet haasteet vastaan ja elämään tätä päivää. Tärkeää edelleen on kiltaperinteen vaaliminen ja tiedon siirtäminen uusille kiltalaisille, joita toivomme joukkoihimme. Yhdessä olemme enemmän! Talven tuntuakin on koettu päivä kerrallaan, tai sitten vesisadetta, myrskyä, lumipyryä, pimeyttä, liukasta... Luonto on näyttänyt voimansa ja nyt jo talvisen kauneutensakin. Kevään liikuntakausi on pyörähtänyt saleilla käyntiin ja uudet ja entiset ystävät mukavasti katkaisseet kaamoskautta mieluisan harrastuksen parissa. Onko meillä tälle vuodelle tavoitteita, ideoita ja unelmia, jotka voisi jakaa toistenkin kiltalaisten kanssa; laitetaan hyvät ideat kiertoon! Suomi ikääntyy nopeimmin EU-maista ja tämä asettaa haasteita niin päättäjille, palvelujen tuottajille, kuin tietysti meille palvelujen käyttäjillekin. Meissä kiltalaisissa on runsaasti vanhenevaa, vaikkakin aktiivista joukkoa, jotka odottavat kuulevansa mitä tarjoaa Ikäihmisten liikunnan kansallinen toimenpideohjelma, kun sitä esitellään ja mitä sisältää valmisteilla oleva vanhuspalvelulaki? Puhutaan arkiliikunnan, tapaliikunnan, hyötyliikunnan tai muodikkaasti luomuliikunnan tärkeydestä pohjana muulle liikkumiselle. Tiedämme, että liikkumiskykyä voi parantaa harjoituksella ja lihakset pysyvät kunnossa käyttämällä ei lepäämällä. Mutta on opittava tunnistamaan myös voimavaransa ja harjoituksen ja levon oikea suhde. Ilo, elämykset ja ystävät toimivat monesti parhaina kannustimina. Vuosi 2012 tarjoaa monia elämyksiä yhteisesti kaikille kiltalaisille: Tärkeää on lähteminen, kohtaamiset ja tapahtumat omalla lähialueella, unohtamatta vuorovaikutusta laajemmalle. Kesäkuun alussa on mahdollisuus lähteä yhteiselle kevätretkelle Saaremaalle ja elokuussa Varalan Urheiluopisto tarjoaa puitteet kiltalaisten Hyvän Olon Viikolle. Kansainvälinen Golden Age- tapahtuma lokakuussa Italiassa voi olla mielessä esiintyvillä kiltalaisilla. Tietysti myös killoissa on mietinnässä kesän 2013 SUN LAHTI-tapahtuma, koska päätöksiä lähtemisestä, esiintymisistä pitää tehdä tänä vuonna. Millaisia ohjelmia on luvassa, onkohan meille mitään tarjolla, kiinnostaisi kyllä: Moni miettii jaksamistaan ja pärjäämistään, olosuhteita ja mahdollisuuksia, mutta jos sinulla on unelma, päätä lähteä sitä toteuttamaan. Kiltapäivää vietetään tänä vuonna 24.11.2012 ja senkin voisi jo merkitä almanakkaan. Liisa Orkon –rahaston stipendikohde on Varalan kurssimme ja sekin haku on nyt käynnistymässä. Hyvät kiltalaiset, onnellista, monisäikeistä ja osallistuvaa vuoden jatkoa! Minun ystäväni on kuin villasukka, joka talvella lämmittää. Ja minun ystäväni on kuin niitynkukka, joka saa minut hymyilemään. Ota kädestä kiinni, tule kanssani rantaan vien sinut katsomaan, miten aurinko laskee puiden taakse Tuulikki Lindström, kiltatyöryhmän pj.
« Takaisin
 Varalan rantasauna on monelle tuttu rentoutumispaikka |
 |
Kiltalaisten Hyvänolonviikko Varalassa Varalassa nautitaan luonnon läheisyydestä upeissa Pyhäjärven ja Pyynikinharjun maisemissa. Tule nauttimaan voimistelun ja liikunnan elämyksistä, retkeilyn iloista, saunaillan rentoudesta. Kurssin monipuolinen ohjelma tarjoaa Sinulle ikimuistoisen liikuntaviikon Varalan Urheiluopiston kauniissa maisemissa. Aika: 27. – 31.8.2012 (ma – pe) Hinta 360,- Hinta sisältää majoituksen täysihoidolla, ohjauksen, rantasaunaillan, retkiohjelmat Tähän kurssiin haettavissa Liisa Orko rahaston apuraha, hakemuslomake tässä tiedotteessa Ilmoittaudu: 29.6.2012 mennessä helena.hirvonen(at)voimistelu.fi tai puh. 09 – 5490 3330 PeruutusehdotOsallistuminen koulutukseen tai muuhun tapahtumaan on oikeus peruuttaa veloituksetta viimeistään 14 vuorokautta ennen koulutuksen alkua. Peruutus tulee aina tehdä kirjallisesti koulutuksen kohdalla mainitulle Voimisteluliiton toimihenkilölle. Mikäli peruutus tehdään myöhemmin kuin 14 vuorokautta ennen tapahtuman alkua, veloitetaan koko osallistumismaksu. Estyneen henkilön tilalle on mahdollista vaihtaa toinen osallistuja veloituksetta. Sairastapauksissa palautamme osallistumismaksun lääkärintodistusta vastaan vähennettynä 15 euron toimistokuluilla. Mikäli Voimisteluliitto joutuu perumaan tilaisuuden vähäisen osallistujamäärän tai kouluttajan sairastumisen vuoksi, hyvitetään osallistujalle koko osallistumismaksu. ma 27.8. | Hyvän olon kuntoliikuntakurssin ohjelma | 11.30-13.00 | Lounas | 13.00-14.00 | Aloitus | 14.30-16.00 | Voimistelua | 16.30-18.00 | Päivällinen | 18.00-18.45 | Lattareista energiaa | 19.00-20.00 | Vesijumppa | | ryhmä 1 klo 19.00-19.30, ryhmä 2 klo 19.30-20.00 | | | ti 28.8. | | 07.30-09.00 | Aamiainen | 09.30-11.00 | Voimistelua | 11.30-13.00 | Lounas | 12.45-13.45 | Villa Varalan esittely (ryhmä 1) | 14.00-16.15 | Kulttuuriretki Amurin työläismuseoon | 17.00-18.00 | Päivällinen | 18.00-18.45 | Venyttely/rentoutus | 20.00-21.00 | Sauna ja uinti | | | | ke 29.8. | | 07.30-09.00 | Aamiainen | 09.30-11.00 | Voimistelua | 11.30-13.00 | Lounas | 13.30-15.00 | Sauvakävelylenkki Pyynikin harjulle | | | * matkalla mahdollisuus omakustanteisiin | | | munkkikahveihin Pyynikin näkötornilla | 16.00-17.30 | Luento; Selkäkoulu ja käytännön harjoittelua | 17.00-18.00 | Päivällinen | 18.00-19.30 | Omaa ohjelmaa | 19.30-21.00 | Sauna ja uinti | | | | to 30.8. | | 07.30-09.00 | Aamiainen | 09.30-11.00 | Voimistelu | 11.30-12.00 | Lounas | 12.30-13.30 | Villa Varalan esittely (ryhmä 2) | 14.00-15.30 | Ohjelmaa kahdessa ryhmässä | | | ryhmä 1 Kulttuurikävely Pispalaan | | * kokoontuminen pääoven edustalle klo 13.50 | | ryhmä 2 klo 14.00-15.00 Tasapainojumppa | 15.30-17.00 | Ohjelmaa kahdessa ryhmässä | | ryhmä 2 klo 15.30-17.00 Kulttuurikävely Pispalaan | | * kokoontuminen pääoven edustalle klo 14.30 | | | ryhmä 1 klo 16.00-17.00 Tasapainojumppa | 17.00-18.00 | Päivällinen | 18.30-22.00 | Takkahuone A + klo 19.30 KAHVI/TEE JA VOILEIVÄT | 18.30-20.00 | Rantasaunat 1 ja 2 | | | pe 31.8. | | 07.30-09.00 | Aamiainen | 09.30-11.00 | Chiball ja pilates * puolessa välissä tehtävien vaihto | | * ryhmä 1 aloittaa chiball-tunnilla voimistelusali 1 | | ja ryhmä 2 aloittaa pilatestunnilla voimistelusali 2 | 11.30-13.00 | Lounas | 12.00- | Huoneiden luovutus | 13.00-14.00 | Päätös |
Tuikun SuomisumbaMusiikki: Harmonikka Soi 4, Mango (Erkki Friman, lambada) TatsiaCD 140 www.tatsia.fi Musiikiksi sopii lambada-tyyppinen musiikki. Kuuntele ja vaihtele liikkeitä musiikin, ryhmän ja omien mieltymysten mukaan. Kaikki kuvat julkaistu Kiltatiedotteessa, joka lähetetään postitse 1 kpl / kilta Kuva 1. Istu ryhdikkäänä tuolilla. Aloita pienellä keinunnalla pakaralta toiselle ja yhdistä siihen alakäden kierto ”purkin kantta auki”. Kaksi kiertoa samalla kädellä ja vaihto. Toista esim. 8 sarjaa. Kuva 2-3 Vartaloa koontaen käsillä tuplatyöntö eteen, sormet vastakkain, kämmenet auki ulos päin. Tuplaveto hyvin ojentaen, kyynärpäät sivuilla ja kädet nyrkissä. Toistot esim. 8 sarjaa Kuva 4. Painonsiirrot kevyesti puolelta toiselle, polvia ja jalkateriä kääntäen. Päkiät lattiassa. Käsissä ulos- ja sisäänkierrot painonsiirron mukana. Keinuen esim. 8 sarjaa Kuva 5. Täysistunnasta kätten vuoronostot oikoasentoon kahdella joustolla kolme kertaa, neljäs nopea vuoronosto ylös: Jous - to, toi - nen, kol - mas, nopea, nopea. Toinen käsi palaa koukkuun kainalon kohdalle. Kuuntele musiikkia ja toista esim. 8 sarjaa. Pitkät kierrot. Liike kuten 1., mutta kierto pidemmälle. Tukijalan, painon puoleinen jalka tukee lattiasta ja toinen ojentuu sivuviistoon. Toista vaihtaen esim. 8 sarjaa tai hidasta liikettä, jos ketteryydessä ja painon siirroissa on ongelmia. ” Leikittele” käsien ja vartalon vaihdoilla
 kuva 1 |
 kuva 2 |
 kuva 5 |
 kuva 8 |
 kuva 11 |
 kuva 12 |
Huivit heilumaan á la Tuulikki Lindström Muistatko sen, valssi (Seppo Hovi) TatsiaCD 140 www.tatsia.fi Lavatanssit Instrumental VLCD-2143 www.vl-musiikki.fi 20 suosikkia /Matti Viljanen Kuolleet lehdet 3984-22737-2
Musiikin valinnat vaikuttavat tunnelmaan. Edellä muutama levyehdotus, josta löytyy mukavaa musiikkia moneen tarpeeseen. Kuuntele, kokeile ja etsi omasi tai käytä omaa lempimusiikkiasi..
Huivi toimii niin tuolitanssivälineenä kuin kunnon jumpassakin. Voit käyttää liikkeissä myös kuminauhaa, jolloin lisäät tehoa, vastusta ja vetoa kuntojumpan tapaan. Jos siirrät liikkeet pystyasennossa tehtäväksi, saat tasapainoa ja liikkuvuutta lisääviä harjoituksia mukavasti mukaan. Kaikki kuvat julkaistu Kiltatiedotteessa joka lähetetään postitse 1 kpl / kilta Kuva 1. Istu tuolilla hyvässä asennossa huivi käsien välissä. Nosta kädet yläviistoon ja heiluta huivia rauhallisesti puolelta toiselle. Anna vähitellen liikkeen laajentua sivutaivutukseen asti. Hengitä liikkeen mukana ja siirrä tarvittaessa heilutukset vaakatasoon. Paino siirtyy kevyesti heilutusten mukana. Kuva 2. Huivi käsien välissä, hyvä istuma-asento. Heilauta huivia vaakatasossa sivulta toiselle, mutta tee keskellä silmukka itseäsi kohti ja sivulle. Anna painon siirtyä liikkeen mukana ja kannattele keskivartaloa. Yhdistä: liike 1 kahdeksan vientiä sivulta toiselle ylhäällä ja liike 2 vaakatasossa neljä vientiä silmukoilla. kuva 3. Ojennu hyvään istuma-asentoon. Nosta huivi ylös vartaloa kallistaen ja kättä ojentaen. Katse seuraa. Avaa kylki ja käsi sisäänhengityksellä. Kuva 4. Vie huivikäsi kiertäen alas vartalon toiselle puolelle. Uloshengitys ja katse seuraavat. Ethän painu kasaan vaan ojenna selkääsi. Toista liikettä 1-2 useita kertoja ja vaihda toinen puoli. Kuva 5. Ota huivi käteen, kallista ja kannattele vartaloa. Vaihda huivia kädestä toiseen jalan alla. Joka vaihdossa toinen jalka käy lattiassa. Voit myös viedä molemmat jalat lattiaan ja kallistaa vartaloa eteenpäin, käsiä sivuille. Näin syntyy ”keinutuoliliike” eteen taakse voimakkaammin. Jos haluat lisätä voima- ja tasapainoharjoituksen, nouse seisomaan ja tee sama seisten. kuva 6. Istu tukevasti. Ojenna ensin vuorotellen jalka suoraksi eteen vaakatasoon. Työnnä jalkapohjaa eteenpäin ja tunnista polven ojennus. Ajattele ”lattian lakaisua” vuorojaloin. Kokeile myös hitaita ojennuksia ja ”pitoa” ojennuksessa. Ota sitten huivi mukaan ja vaihda huivi edessäsi kädestä toiseen. Hengittele liikkeen mukana. Voit yhdistää liikkeen 5 ja 6 haluamallasi tavalla, esim. liike 5 seisten ja liike 6 istuen. Kuva 7. Istu ryhdikkäästi, huivi sylissä käsien välissä. Koonto ja huivin vienti käsien välissä eteen ja rullaten vartalon ojennus suoraksi huvi ojentuen ylös käsien välissä. Ota mukaan harjoitukseen hengitys ja keskivartalon korsetti. Silmät auki ja kiireetön liike. Kuva 8. Istu leveässä haara-asennossa, huivi kädessä. Jalkapohjat koko ajan lattiassa. Kallista selkää pitkänä vuoroin kumpaakin jalkaa kohti viistoon ja vaihda huivi kädestä toiseen keskeltä ulospäin kahdeksikkorataa. Ojennu välillä pystyasentoon asti. Kuva 9. Istu tuolilla, ota huivin vastakkaisista päistä kiinni. Vie huivi hartioille, kädet rennosti olkapäillä. Vie huivia kiristäen selän takana puolelta toiselle. Avaa hyvin rintaa, selkä pitkänä, perään jäävän käden koukistuessa. Katse seuraa mukana. Kuva 10. Jatka huivilla kuten edellisessä, mutta nosta vastakkaista jalkaa irti lattiasta huivin siirtyessä puolelta toiselle. Huolehdi keskivartalon kannattelusta. Voit yhdistellä sarjaksi liikkeet 8-9. Kuva 11. Istu tuolilla niin, että kantapää koskettaa lattiaa jalan ojentuessa eteen. Huivi kädessä. Työnnä jalkaa suoraksi kantapää lattiassa ja tukipolvi koukussa. Pumppaa ensin jalkaterää vuoroin ojentaen ja koukistaen. Kallista ylävartalo eteen ja vaihda huivii useampi kerta kädestä toiseen jalkaterän päällä. Pitkä selkä ja niska, hengitys pitkin jalkaa. Ojennu ja vaihda toinen jalka suoraksi. Kuva 12. Istu tuolilla haara-asennossa. Huivi selän takana, kiinni vastakkaisista kulmista. ”Kuivaa selkääsi” ylös- alas liikkeellä rauhallisesti. Huomioi pään ojennus, pieni leuan nyökkäys sisään ja kannattele keskivartaloa rauhallisesti hengittäen. Kuva 13. Istu tukevasti. Vaihda huivia selän takana kädestä toiseen. Ojenna huivi ja kädet sivuille ennen uutta vaihtoa. Säilytä vartalon kannattelu. Voit tehdä saman vuoroin edessä ja takana. Vaihda liike välillä pystyasentoon vaikka mukavasti valssilla. Kuva 14. Istu tukevasti tuolilla. Pidä alakäsi kiinni vyötäröllä huivin kulma kädessä. Ojenna yläkäsi ja huivi ja kuljeta kättä sivusuuntaan edestakasin sivuviistoon ja takasin ylöspäin , koukista siellä käsi kohti hartiaa, kyynärpää ylöspäin ja toista edellinen. Rentouta kädet ja hartiat ennen vaihtoa. Jumppa ideoita voi hyödyntää myös erilaisten kiltakohtaamisten alkajaisiksi, näin saadaan hyvä ja energinen aloitus monelle kohtaamiselle ! Iloa kevään kiltakohtaamisiin ja liikunnan energiaa !
Ihanat seniorinaiset Kisakalliossa 16.-18.4.20121 pvä ’Koneet käyntiin’ 15.00 -16.00 Ihanat Seniorinaiset –kurssin avaus ja tulokahvit 16.30 Montako askelta pihapiirissä kertyy? - sauvakävelylenkki 17.30 päivällinen 19.00 -20.00 Spirals ja kehonhuoltoa 2 . pvä Kokeile ja nauti! 7.30 aamiainen 9.00 -10.00 Zumba gold senioreille 10.30 Lempeästi liikkeelle - Chi Ball 12.00 lounas 13.30 Senioricurling esittäytyy 15.15 Gps – aivojumppaa ja kevyttä luontoliikuntaa 17.00 päivällinen 19.00 Hemmotteluilta rantasaunalla + iltapala 3. pvä ’Vahvista ja venytä’ 7.30 aamiainen 9.00 In Body - kehon koostumusmittaus ja tasapainotesti 10.00 kirkkoveneellä laineille / Jousiammunta tutuksi 11.30 syvänveden vesijumppa 12.30 lounas 13.30 Minun terveyteni – luento + testipalaute 15.00 Kurssin päätös Opisto pidättää oikeuden ohjelman muutoksiin Kurssipaketin hinta on 175 € / hlö sisältäen ohjelman, ruokailut ja majoituksen huoneistohotellissa kahden henkilön huoneissa. Alustavasti varattuna 40 paikkaa. Ilmoittautumiset 15.3.2012 mennessä Pirkko Raninen 050-5981983 tai pirkko.raninen(at)dnainternet.net
Kiltalaisten kesäretki Saarenmaalle toteutuu - mukaan mahtuu vieläMatkan ajankohta 4. – 7. 6.2012 Matkan hinta 405 € / hlö, kun ryhmässä on 40 matkustajaa Viking Xprs 440 € / hlö, kun ryhmässä on 30 matkustajaa Viking Xprs Hintaan sisältyy - Laivamatkat Viking Xprs Helsinki-Tallinna-Helsinki - Hytit matkatavaroille matkan aikana - Bussimatkat Tallinna-Saarenmaan-Tallinna - Suomenkielinen opas menomatkalla bussissa ja retkillä - Lauttamatkat edestakaisin Saarenmaalle ja lauttavarausmaksut - Majoitus kahden hengen huoneissa Grand Rose Spa´ssa - Aamiainen päivittäin - Puolihoito (4.7. päivällinen hotellin Rose Ravintolassa, 5.7. päivällinen hotellin Rose Ravintolassa ja 6.7. illallinen Veski Trahterissa, elävää musiikkia). - Rosaarium Spa & Saunakeskuksen rajaton käyttömahdollisuus - Kylpytakit ja pyyhkeet huoneissa - Saarikierros Saarenmaalla ja Anglan tuulimyllyt - Opastettu Kuressaaren kävelykierros ja Kuressaaren linna - liikuntaohjelma - Varausten vastaanotto MatkaSenioreiden toimistossa - Matka-asiapapereiden lähetys kotiosoitteisiin - Verot lisämaksusta yhden hengen huone = 78€/hlö Viking Line Xprs: Katajanokalta Tallinnaan klo 11.30 – 14.00 ja paluu Tallinnasta klo 18.00 – 20.30 Katajanokalle. Maksuehto 200 € / hlö ilmoittautumisen jälkeen, loput 4.4.2012 Ilmoittautuminen 27.2.2012 mennessä. Tarkennus myös varausten vastaanottoon: puh. 09-466 300 tai minna.peltonen@matkaseniorit.fi tai info@matkaseniorit.fi Nimilistoissa: Vastaanotamme varaukset ja pyydämme: nimi ja synt.aika (pv,kk,vuosi), huonekaveri ja osoite (+mahdollinen ruoka-aineallergia) Pidätämme oikeudet tuleviin hinta-, aikataulu- ja ohjelmamuutoksiin. Pidätämme oikeuden MatkaSenioreista riippumattomista syistä tehtävään hinnantarkastukseen esim. polttoaine-, viranomais- tai lentoverokustannusten noustessa. Vastuullinen matkanjärjestäjä on kotimainen MatkaSeniorit / BlueSky Travel Oy. MatkaSeniorit kuuluu Kuluttajaviraston ylläpitämään matkanjärjestäjärekisteriin (1929/00/Mj Mv) ja noudattaa kaikkia matkailualan yleisiä valmismatkaehtoja. Vastaamme henkilökohtaisesti matkanne sujuvuudesta. Muita tietoja: Hieronnat ja muut hoidot lisähinnasta. Hoidot voi tilata etukäteen puh. +372 666 7001 tai spa@grandrose.ee klo 8.00-10.00 Aamiainen, illallinen klo 18.30-20.00. Huoneissa on erilliset vuoteet, huoneissa suihkutila Allergiahuoneita saatavilla allergikoille, muuten huoneissa kokolattiamatot Laivamatkoille ei ole varattu aterioita Ilmoittautumiset MatkaSenioreihin ja matka-asioissa lisätiedot MatkaSenioreilta. Lisätiedot liikunnasta Tuulikki Lindström Loppuohjekirjeet + kartat lähtevät MatkaSenioreilta
Kilta Kalenteri 2012 Savo-Karjalan alue Tervetuloa Irman päivänä la 31.3.2012 Kuopioon Kuopion Naisvoimistelijoiden ja Kuopion Reippaan Voimistelijoiden killat järjestävät perinteisen Irman päivän tapahtuman la 31.3.2012 Hotelli Iso-Valkeinen alkaen klo 10.00 tervetulokahvituksella Päivän ohjelmassa mm. FT Maria Lankisen esitelmä "Suomalainen perusruoka" sekä järjestävien seurojen historiaa sanoin ja kuvin, voimisteluesityksiä ja musiikkia Osallistumismaksu 30 € sis. tulokahvin ja lounaan Ilmoittautuminen 12.3.2012 mennessä hertta.hytonen(at)krv.fi tai puh. 040 - 526 2869 Kaikki Savo-Karjalan alueen killat saavat kutsun lähiaikoina , jossa on tarkat ajo-ohjeet tapahtumapaikalle. Tapaamisiin Kuopiossa ! Tervetuloa la 26. toukokuuta 2012 Iisalmeen! Retkellä tutustumme Ylä-Savossa Juhani Ahon maisemiin Kokoonnutaan klo 10.00 Iisalmessa Evakkokeskukseen, Kyllikinkatu 8, 74100 Iisalmi tervetulokahville. Oppaan johdolla tutustutaan keskuksen toimintaan. jatketaan opastettua kierrosta ortodoksiseen kirkkoon sekä Juhani Ahon-museoon Mansikkaniemellä. Lounas klo 13.00 Evakkokeskuksessa ja siellä saamme seurata IINA- tyttöjen esitystä, kuunnella musiikkia ja vaihtaa kuulumisia. Retken hinta 30 € Ilmoittautumiset 10.05.2012 mennessä email: hanna.ryhanen(at)pp.inet.fi tai puh. 0400-194 020 Ilmoita mahdollisesta ruokavaliostasi Pohjanmaan alue Kiltalaisten ja muiden aikuisliikkujien Kuntopäivä 15.3. Huom. muuttunut päivä ylioppilaskirjoitusten vuoksi Kiltalaiset ja muut voimistelun ystävät ovat tervetulleita kevään kuntopäivään to 15.3.2012 Seinäjoelle Aamupäivän liikuntatunnit tapahtuvat Uimahalli- Urheilutalolla (Kirkkokatu 15) ja lounaasta eteenpäin jatketaan Elinkeinotalolla (Huhtalantie 2). Urheilutalon ja Elinkeinotalon välimatka on noin puoli kilometriä. Ohjelma 10.00 – 11.30 Iloista liikuntaa Eeva Hämäläisen johdolla 11.30 - 12.00 Siirtyminen omatoimisesti Elinkeinotalolle 12.00 – 13.00 Omakustanteinen lounas 13.00 – 14.00 Tuolijumppa, ohjaajana fysioterapeutti Susanna Välimäki 14.00 – 14.30 Ajankohtaiset asiat & arpajaiset 14.30 - > Mahdollisuus InBody- kehonkoostumusmittaukseen (lisätietoja alla) - mittauksen hinta 15 € / hlö - varaa aika ilmoittautumisen yhteydessä Päivän hinta 20 € / henkilö sisältää ohjelman (ei kehonkoostumusmittausta). Lounasta on mahdollista ostaa suoraan Elinkeinotalon Trahteeri-ravintolasta. Tarjolla on kolme erilaista lounasvaihtoehtoa: -Tuhti ateria 8,20 € - Kevyt ateria 6,50 € - Salaattibuffa-ateria 6,50 €
Kaikki lounasvaihtoehdot sisältävät lisäksi jälkiruoaksi kahvin, teen ja/tai jälkiruoan. Jokainen voi valita paikan päällä mieleisensä lounasvaihtoehdon. Trahteeri julkaisee lounaslistansa viikoittain internetissä osoitteessa www.trahteeri.net. Kuntopäivän ilmoittautumiset tehdään 5.3. mennessä aluetoimistolle sähköpostilla tiina.saulila-puroaho(at)voimistelu.fi tai puh. 040 - 828 2308. Ilmoittautumisen yhteydessä tarvitaan nimilista osallistujista, laskutusosoite sekä mahdolliset kehonkoostumusmittausvaraukset. Päivän yhteydessä järjestettäviin arpajaisiin voi halutessaan tuoda voittoja. Lisätietoja kehonkoostumusmittauksesta InBody on helppo tapa mitata aikuisten kehonkoostumusta. Mittaus kertoo mm. kehon lihas- ja rasvakudoksen määrän, kehon rasvaprosentin, lihastasapainon, raajojen puolierot, vyötärö-/lantiosuhteen, painoindeksin, perusaineenvaihdunnan (kcal) ja sisäelinten ympärillä olevan rasvan määrän. Mittaus tapahtuu Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry:n (PLU) toimesta. Itse mittaaminen tapahtuu parissa minuutissa, ja vain jalkapohjat tarvitsee riisua paljaiksi. Mittauksen jälkeen laite tulostaa monipuolisen ja selkeän A4-paluteraportin, jonka tulkitsemisessa PLU:n asiantuntija opastaa, kun kaikille halukkaille on mittaus tehty. Muut eivät näe mittaustuloksiasi, ellet halua niitä itse näyttää. Mittauksen jälkeen mittaukseen osallistuneille on tarjolla kahvia PLU:n kokoustilassa.
|
|
|
|