På svenska  In English   Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio

Sinettiseurat

Sinettikriteerit muutostyön alla

Nuori Suomi on uudistanut sinettikriteerit. Sinettiseuratoiminnan kaksitoista laadullista kriteeriä ovat kaikilla lajiliitoilla samat. Kriteerit toimivat seuran jatkuvan kehittymisen apuna ja sen vuoksi luo kukin lajiliitto jokaiselle kriteerille lisäksi korkeammat laadulliset tasot, "hyvän" ja "erinomaisen" tason. Sinetin myöntämiseen ja sen pitämiseen riittää kuitenkin tuon yhteisen tason kriteerien ("riittävä taso") saavuttaminen.

Voimisteluliiton kriteerit tulevat valmistumaan kevään 2012 aikana. Tuona aikana voimistelun sinettiseuroja ei uudelleenauditoida eikä uusia sinettejä myönnetä. Auditointeja jatketaan vuoden 2013 alusta sen jälkeen kun muutoksista on tiedotettu syksyllä 2012. Seura voi hakea normaalisti sinettiseuraksi jo tulevana syksynä ja näin ollen käynnistää kehitysprosessinsa kohti sinettiseuraa, mutta varsinainen sinetin myöntäminen voi tapahtua aikaisintaan vuoden 2013 alussa.

Uudistunut laatukäsikirja löytyy Nuoren Suomen nettisivuilta.

Nuori Suomi Sinettiseura

  • Nuorisourheilun laatuseura

  • Sinetti tunnuksena laadukkaasta nuorisotoiminnasta

  • Sinetin seuralle myöntää lajiliitto

  • Sinettiseuroja on tällä hetkellä 527, joista Svolilaisia Sinettiseuroja on 37

Yhdeksän yhteistä laatukriteeriä

Sinettiseurat ovat urheiluseuroja, jotka täyttävät yhdeksän yhteistä laatukriteeriä. Näiden kriteerien lisäksi Voimisteluliitolla on tarkentavia kriteereitä, jotka näet tästä. Sinettikriteerit varmistavat laadukkaan lasten ja nuorten toiminnan urheiluseurassa.

Eettiset ja kasvatukselliset periaatteet

1. Seura pitää huolta jokaisesta mukana olevasta lapsesta ja nuoresta.
2. Seuran toiminta on kasvatuksellista

Seuran organisointi ja toteutus

3. Seurassa on nuorisotoiminnasta vastaava henkilö
4. Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista
5. Seura informoi ja aktivoi jäsenistöään sitoutumaan seuran toimintalinjaan ja sopimaan pelisäännöistä
6. Seurassa kiitetään kaikkia seuratoimihenkilöitä heidän tekemästään arvokkaasta työstä.

Harjoituksen laatu

7. Seura aktivoi monipuoliseen ja määrällisesti riittävään liikuntaan
8. Seuran ohjaajat ovat käyneet lasten ja nuorten ohjaamiseen tarkoitetun koulutuksen
9. Seurassa huolehditaan suunnitelmallisesti ohjaajien ja valmentajien osaamisen kehittämisestä


Tutustu Nuoren Suomen Sinettiseura-sivuihin

Kysy sinettiseuratoiminnasta Voimisteluliiton nuorisopäälliköltä katja.anoschkin(a)voimistelu.fi tai p. 045-138 2202