Voimisteluliitto ja Kisakallio tiivistävät strategista yhteistyötä

18.4.2017 |

Suomen Voimisteluliiton ja Kisakallion Urheiluopiston vuosikymmeniä kestänyt yhteistyö tiivistyy entisestään. Pitkäaikaiset kumppanit ovat allekirjoittaneet uuden olympiadin (nelivuotisen) mittaisen strategisen kumppanuussopimuksen.

Sopimuksen keskeisenä tavoitteena on taata suomalaisen joukkuevoimistelun ja rytmisen voimistelun kehittyminen kansainvälisellä huipputasolla. Tavoitteena on entisestään kehittää lajien parissa toimivien osaamista ja kokonaisvaltaista valmennustoimintaa. Myös voimistelun olosuhdeasioiden kehittäminen on tärkeä osa kumppanuutta.

”Valmennuskeskusyhteistyö Kisakallion kanssa on voimistelulle äärimmäisen tärkeää. Osaamisen lisäksi olemme pystyneet edistämään akatemiayhteistyön kautta urheilijoiden arkea opiskelun ja harjoittelun paremmassa yhdistämisessä”, toteaa pääsihteeri Maria Laakso yhteisistä tavoitteista.

”Joukkuevoimistelun ja rytmisen voimistelun parissa liikkuvat tuhannet ja tuhannet tytöt saavat jatkossa yhä monipuolisempaa ja laadukkaampaa valmennusta niin lajiliiton, seurojen kuin yläkoululaisten leireillä”, sanoo Kisakallion rehtori ja valmennuskeskuksen johtaja Asko Härkönen ja jatkaa yhdessä Laakson kanssa: 

”On selvää, että haluamme jatkossakin pysyä maailman parhaana joukkuevoimistelun maana, jonka tekemistä otetaan oppia kaikkialla maailmassa. Rytmisen voimistelun osalta katseet taas suuntautuvat jo nyt tuleviin olympialaisiin.”

Käynnissä olevan olympiadin huipentumana kilpaillaan 2020 Tokion olympialaiset. Kisakallion ja Voimisteluliiton strategisen kumppanuuden tavoitteena on saada sekä rytmisen voimistelun yksilöurheilija, että joukkue Tokion olympialaisiin.

 

KISAKALLION URHEILUOPISTO on vuonna 1949 perustettu valtakunnallinen liikunta-alan ammatillinen oppilaiton ja 6 lajin strateginen valmennuskeskuskumppani sekä kaikkien suomalaisten liikuttaja. Kisakallio toimii voimistelun lisäksi Suomen Koripalloliiton, Suomen Käsipalloliiton, Suomen Suunnistusliiton, Suomen Lentopalloliiton beachvolleyn ja Suomen Curlingliiton valmennus- ja kehityskeskuksena.

Voimisteluliiton kanssa tehtävän yhteistyön tavoitteena on myös jakaa Kisakallion valmennuskeskuksen muiden strategisten lajien parista ammennettavaa tietotaitoa lajirajat ylittävällä toiminnalla.

 

Kuvassa rytmisen voimistelijat Emma Rantala, Amanda Virkkunen ja Ada Oikari harjoittelevat Kisakalliossa. Kuvan on ottanut Tapio Ahonen.