Voimisteluliiton mestaruuksista kilpailtiin viikonloppuna

14.3.2017 |

Viikonloppuna kilpailtiin Ikurin liikuntahallissa Tampereen Voimistelijoiden järjestämissä Suomen Voimisteluliiton mestaruuskilpailuissa. Hallissa riitti vilskettä koko viikonlopulle, kun kilpailemassa olivat kaikki niin miesten kuin naisten telinevoimistelun luokat. Yhteensä kilpailijoita oli noin 500. Miesten telinevoimistelussa voimistelijoita oli kaikissa luokissa yhteensä lähes sata. Viikonlopun aikana karsittiin myös paikoista Romaniassa pidettäviin Euroopan mestaruuskilpailuihin. Valinnat julkaistaan myöhemmin tällä viikolla.

Kisa oli pojille ja miehille kevään ensimmäinen luokkakilpailu, joten jännitys sekä innostus oli aistittavissa. Miesten kilpailuissa lauantaina kisaamassa olivat kokeneimmat konkarit aina EM-karsintaa myöten sekä ihan pienet aloittelevat kilpajumpparit Voimistelun Stara – tapahtumassa. Onnistuneen kilpailun jälkeen pieniltä voimistelijoilta irtosi komeita poseerauksia, rohkeimmilta jopa muutama tuuletus.

 

Voimisteluliiton mestaruuskilpailuissa kilpaillaan niin neliottelussa kuin myös seurajoukkueittain. Kilpailujen tulokset löytyvät täältä.