Kirjaudu seurasivuille

På svenska  In English   Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio

Eurogym tarjosi nuorille helteitä ja voimistelun iloa

14.8.2012

Suomalaiset valmistautumassa avajaismarssiin.

Noin neljä tuhatta eurooppalaista voimistelunuorta kokoontui yhdeksi heinäkuun helteiseksi viikoksi nauttimaan Eurogymistä Portugalissa. Ohjelmassa oli lavaesiintymisiä, monipuolisia lajikokeiluja, vesiurheilua, koulutusta valmentajille sekä upeita esityksiä ja iltajuhlia.

Suomen 80 hengen joukkueessa oli voimistelijoita kuudesta eri seurasta, eikä edes jopa 40 asteeseen noussut lämpötila hidastanut vauhtia. Suomalaiset esiintyivät kaupunkiin keskeisille paikoille sijoitetuilla esiintymislavavoilla, jotka keräsivät runsaat määrät paikallista yleisöä. Esiintymisten oheen mahtui muun muassa workshop –toimintaa monesta eri lajista sekä ison tapahtuman kisatunnelmasta nauttimista.

Avajais- ja päättäjäisjuhlan lisäksi järjestettiin UEG gaala, jossa esiintymässä oli myös helsinkiläisen Voimistelu- ja urheiluseura Elisen ryhmä upealla pallo-ohjelmallaan.

 

Eurogym on UEG:n hallinnoima, kahden vuoden välein järjestettävä harrastevoimistelutapahtuma nuorille. Seuraava Eurogym järjestetään Helsingborgissa, Ruotsissa kesällä 2014.